”Ostitte sitten halvinta”

(Julkaistu Helsingin Yrittäjät 12.2.2019)

Viime aikoina on kohuttu hoivakotien kehnosta palvelusta ja suoranaisista laiminlyönneistä. Yksityisten hoivakotien tapauksessa palveluntarjoaja on ollut joku suurista ketjuista, ja ostajana on toiminut kunta tai kuntayhtymä.

En ole yrittäjäurani aikana osallistunut yli 20 vuoteen julkisiin kilpailuttamisiin. Syynä on se, että kilpailun voittaa halvin hinta – huolimatta siitä mitä laatukriteerejä tarjouskilpailutusehtoihin on satuttu kirjaamaan. Erään sutkautuksen mukaan eniten pieleen laskettu tarjous voittaa. Noh, asia ei ole välttämättä näin yksinkertainen, vaan taustalla voi olla aitoja palveluinnovaatioita ja massatuotannon etuja.

Kirjoitan muutaman ajatuksen aiheesta. Ensinnäkin kahta asiaa ei pidä sekoittaa keskenään – ostopalveluita ja palveluseteleitä. Toiseksi käytän esimerkkinä vanhusten hoivakoteja, vaikka ostopalveluita ja palveluseteleitä käytetään laajassa valikoimassa muitakin sosiaali- ja terveysalan palveluita. Mainitsen erikseen, että vaikka yrityksemme ei osallistu ostopalvelukilpailutuksiin, niin toimimme kyllä palvelusetelituottajana kahden ja yksityisenä sosiaalipalveluiden tuottajana kuuden kunnan alueella.

Ostopalvelut toimivat kustannustehokkaasti

Ostopalveluissa kunta tai kuntayhtymä ostaa palvelukokonaisuuden tarjoajalta. Esimerkiksi kunta X ostaa vanhusten hoivakotipalvelut tarjoajalta Y. Viimeksi mainittu voi olla suuri kansainvälinen jätti tai vaikka pieni perheyritys. Varsinainen loppukäyttäjä eli vanhus ei pääse valitsemaan eri tarjoajien väliltä, vaan kunta X määrää, että hän siirtyy kilpailun voittaneen tarjoajan Y hoivakotiin.

Tämä voi olla toimiva ratkaisu, kun palvelut halutaan ostaa kustannustehokkaasti ja hoidettavat ovat heikkokuntoisia – jopa kyvyttömiä itse arvioimaan oman hoivansa tarpeen.

Palvelusetelit toimivat yksilöllisemmin

Vastaavasti palveluseteleissä valinnan suorittaa loppukäyttäjä eli vanhus itse. Kunta on etukäteen kilpailuttanut hoivakodit, joiden välillä vanhus suorittaa valinnan. Kunta määrittää palvelusetelin arvon, mikä voi kattaa palvelut kokonaan tai osittain (omavastuu). Lisäksi vanhus voi ostaa lisäpalveluita omilla varoillaan.

Asetelman heikkoutena on aidon kilpailutilanteen saavuttaminen. Pienellä paikkakunnalla valinnanvaraa ei välttämättä jää, kun vastaavasti suurissa kaupungeissa mahdollisuudet ovat monipuolisemmat. Mikäli tarjoajia ei ole tarpeeksi, niin kustannukset voivat karata käsistä.

Mitä ratkaisuksi?

Kaikki vanhukset eivät ole samassa elämäntilanteessa. Jotkut voivat terveemmin, ja toisi voisi olla mahdollisuus maksaa lisäpalveluista. Tästä johtuen yhteen ostopalveluputkeen laittaminen ei ole järkevää. Eräs ratkaisu ostopalveluiden laadun parantamiseksi voi olla ns. ranskalainen kilpailutus (käänteinen kilpailutus). Tällöin kunta X määrittää hinnan ja kilpailuun osallistuvat tarjoajat kertovat mitä palveluita ne voivat tarjota kyseiseen hintaan.

Nykymuotoiset ostopalveluhoivakodit ovat ongelmallisia sekä yksilön valinnan että laadun kannalta. Mikäli vanhukset pääsisivät itse valitsemaan hoivapaikkansa, esimerkiksi palveluseteleillä, niin tällöin markkinoilta karsiutuisivat pois huonot hoivakodit. Vanhukset ja heidän omaisensa pääsivät äänestämään jaloillaan.