”Ostitte sitten halvinta”

(Julkaistu Helsingin Yrittäjät 12.2.2019)

Viime aikoina on kohuttu hoivakotien kehnosta palvelusta ja suoranaisista laiminlyönneistä. Yksityisten hoivakotien tapauksessa palveluntarjoaja on ollut joku suurista ketjuista, ja ostajana on toiminut kunta tai kuntayhtymä.

En ole yrittäjäurani aikana osallistunut yli 20 vuoteen julkisiin kilpailuttamisiin. Syynä on se, että kilpailun voittaa halvin hinta – huolimatta siitä mitä laatukriteerejä tarjouskilpailutusehtoihin on satuttu kirjaamaan. Erään sutkautuksen mukaan eniten pieleen laskettu tarjous voittaa. Noh, asia ei ole välttämättä näin yksinkertainen, vaan taustalla voi olla aitoja palveluinnovaatioita ja massatuotannon etuja.

Kirjoitan muutaman ajatuksen aiheesta. Ensinnäkin kahta asiaa ei pidä sekoittaa keskenään – ostopalveluita ja palveluseteleitä. Toiseksi käytän esimerkkinä vanhusten hoivakoteja, vaikka ostopalveluita ja palveluseteleitä käytetään laajassa valikoimassa muitakin sosiaali- ja terveysalan palveluita. Mainitsen erikseen, että vaikka yrityksemme ei osallistu ostopalvelukilpailutuksiin, niin toimimme kyllä palvelusetelituottajana kahden ja yksityisenä sosiaalipalveluiden tuottajana kuuden kunnan alueella.

Ostopalvelut toimivat kustannustehokkaasti

Ostopalveluissa kunta tai kuntayhtymä ostaa palvelukokonaisuuden tarjoajalta. Esimerkiksi kunta X ostaa vanhusten hoivakotipalvelut tarjoajalta Y. Viimeksi mainittu voi olla suuri kansainvälinen jätti tai vaikka pieni perheyritys. Varsinainen loppukäyttäjä eli vanhus ei pääse valitsemaan eri tarjoajien väliltä, vaan kunta X määrää, että hän siirtyy kilpailun voittaneen tarjoajan Y hoivakotiin.

Tämä voi olla toimiva ratkaisu, kun palvelut halutaan ostaa kustannustehokkaasti ja hoidettavat ovat heikkokuntoisia – jopa kyvyttömiä itse arvioimaan oman hoivansa tarpeen.

Palvelusetelit toimivat yksilöllisemmin

Vastaavasti palveluseteleissä valinnan suorittaa loppukäyttäjä eli vanhus itse. Kunta on etukäteen kilpailuttanut hoivakodit, joiden välillä vanhus suorittaa valinnan. Kunta määrittää palvelusetelin arvon, mikä voi kattaa palvelut kokonaan tai osittain (omavastuu). Lisäksi vanhus voi ostaa lisäpalveluita omilla varoillaan.

Asetelman heikkoutena on aidon kilpailutilanteen saavuttaminen. Pienellä paikkakunnalla valinnanvaraa ei välttämättä jää, kun vastaavasti suurissa kaupungeissa mahdollisuudet ovat monipuolisemmat. Mikäli tarjoajia ei ole tarpeeksi, niin kustannukset voivat karata käsistä.

Mitä ratkaisuksi?

Kaikki vanhukset eivät ole samassa elämäntilanteessa. Jotkut voivat terveemmin, ja toisi voisi olla mahdollisuus maksaa lisäpalveluista. Tästä johtuen yhteen ostopalveluputkeen laittaminen ei ole järkevää. Eräs ratkaisu ostopalveluiden laadun parantamiseksi voi olla ns. ranskalainen kilpailutus (käänteinen kilpailutus). Tällöin kunta X määrittää hinnan ja kilpailuun osallistuvat tarjoajat kertovat mitä palveluita ne voivat tarjota kyseiseen hintaan.

Nykymuotoiset ostopalveluhoivakodit ovat ongelmallisia sekä yksilön valinnan että laadun kannalta. Mikäli vanhukset pääsisivät itse valitsemaan hoivapaikkansa, esimerkiksi palveluseteleillä, niin tällöin markkinoilta karsiutuisivat pois huonot hoivakodit. Vanhukset ja heidän omaisensa pääsivät äänestämään jaloillaan.

Missä pienten sote-yritysten ääni?

(Julkaistu Uudessa Suomessa 15.12.2017)

Kuka pitää pienempien sosiaali- ja terveysalan yritysten ääntä? Tänään (15.12.2017) päättyy pienille sote-yrityksille tärkeä lausuntokierros sosiaali- ja terveyspalveluiden valinnanvapaudesta. Helsingin Sanomien mielipidetutkimuksen mukaan (12.12.2017) suurin osa suomalaisista kannattaa valinnanvapautta. Samalla kuitenkin halutaan, että yksityinen terveyshuolto ei kasvaisi. Mistä sitten ihmiset voisivat valita, jos yksityisiä tarjoajia ei olisi nykyistä enempää?

Ristiriitaan lienee syynä pelko. Televisio, radio ja lehdistö nostavat otsikoihin julkisen sektorin leipää nauttivan henkilön näkemykset, kun sen sijaan vaihtoehdottomuus loistaa poissaolollaan. Ihmisille jää käsitys ahneista yksityisistä sote-alan yrityksistä, kun vastaavasti julkisen sektorin – sopivasti valikoitu – toimija ei tietenkään voi ajaa omaa etuaan. Eihän?

Ei heru aikaa radiosta pienyrittäjälle

Suomessa valtaosa sosiaali- ja terveysalan yrityksistä on pieniä – enimmäkseen yhden tai kahden hengen mikroyrityksiä. Heidän leipänsä tulee vain ja ainoastaan asiakkaan valintojen seurauksena. Tällä hetkellä se tapahtuu suoraan tai asiakasseteleillä – tulevaisuudessa ehkä myös maakunnan määrittämän henkilökohtaisen budjetin kautta. Pk-yrittäjä ei ymmärrä puhetta veroparatiiseista tai yksityisten ahneudesta.

Sote-yrittäjiä on Suomessa tuhansia. Missä heidän äänensä on? Miten olisi vaikkapa tunnin mittainen haastattelu Yle Puheessa? Ei heru. Sen sijaan julkisella sektorilla työskentelevälle suodaan yksinpuhelu, jossa hän haukkuu kaikki nykyjärjestelmän vaihtoehdot yksityiseksi veroparatiisijärjestelyiksi. Pähkähullua!

Nykytilanne ajaa jätteihin muutosta tarvitaan

Julkisuudessa voivotellaan miksi muutamat terveysjätit laajenevat. Tässä vaiheessa kannattaisi poliitikkojen ja kuntapäättäjien ottaa peili käteen. Kuntien ja kuntayhtymien sote-palveluiden kilpailutuksessa yksi asia lyö kaikki muut. Nimittäin hinta. Tämä voidaan ilmaista suoraan tai epäsuoraan. Erään yrittäjän kertoman mukaan tarjouspyynnössä ilmoitettiin valintakriteerit seuraavasti: “90 % hinta ja 10 % laatu”. Koeta pienyrittäjänä tarjota uusia toimintamalleja ja yksilöllisempää hoitoa aavistuksen isommalla panostuksella. Ei onnistu.

Suomen Yrittäjien mukaan ehdotettu lakiluonnos tulisi parantamaan pk-yritysten asemaa markkinoilla. Erityisesti asiakassetelit ja henkilökohtainen budjetti parantaisivat kilpailua ja loisivat uusia toimintamalleja. Olen samaa mieltä. Paras palvelu ei taata ylhäältä annettuna yhtenä monoliittina, vaan siinä pitää olla joustovaraa. Mikäli asiakas pääsisi itse valitsemaan, niin se pakottaisi sekä julkiset että yksityiset toimijat muokkaamaan palvelupakettinsa lähtökohtaisesti yksilön tarpeiden – ei organisaation tuotantokaavion – mukaan.

Kirjoittaja sosiaalialan yrittäjä sekä Helsingin sosiaali- ja terveyslautakunnan jaoston jäsen.

Puolisen sataa asiakirjapyyntöä

(Julkaistu Helsingin Yrittäjät 23.1.2017)

Haluatko sosiaali- ja terveysalan yrittäjäksi? Kyseessä on säännelty ja valvottu toimiala, jossa eri viranomaiset tulevat tutuksi. Lupien hakeminen edellyttää, että yrittäjä toimittaa monipuolisesti erilaisia selvityksiä, liitteitä ja asiakirjoja viranomaisille. Hakemisesta on muodostunut mystistä salatiedettä, mikä johtuu valtion, AVI:n, Valviran ja kunnan välisen työjaon sekavuudesta ja eri käytännöistä.

Asiaan saatiin helpotusta, kun useat kunnat ottivat käyttöön Parasta palvelua -palveluseteli- ja ostopalvelujärjestelmän. Myönteistä asiassa on, että kerrankin yhteen nettipalveluun on koottu kuntakohtaisesti sote-palvelut, joiden on mahdollista päästä palveluseteli- ja ostopalveluihin – kuntien välillä kun on eroavaisuuksia. Toiseksi, yrittäjää helpottaa se, että tarvittavat, oikeat asiakirjat saa toimittaa sähköisesti.

Hyvinvointi vaatii asiakirjoja, siis valtavasti

Kerrankin yhdessä nettijärjestelmässä on lueteltu kaikki mahdollisesti sote-palveluihin liittyvät asiakirjat. Määrä yllätti jopa itseni. Osa viranomaisten vaatimista asiakirjoista tulee automaattisesti Tilaajavastuun kautta, mutta toiset vaativat jopa toistakymmentä sivua tarkkaa selvitystä. Luetellaan ensin perustiedot:

Arvonlisäverovelvollisuus, ennakkoperintärekisteri, kaupparekisteriote, potilasvakuutustodistus, tapaturmavakuutus, Tyel-vakuutusote, työehtosopimus, työnantajarekisteri, työterveyshuolto, vastuuvakuutustodistus, veromaksutiedot (yhteensä 11 asiakirjapyyntöä).

Kaikki on vielä tässä vaiheessa hyvin. Näillä perustiedoilla varmistetaan, että kaikki alan yrittäjät ovat hoitaneet asiallisesti velvoitteensa. Mutta sitten seuraa pitkä lista.

AVI:n ilmoitus vastuuhenkilön muutoksesta, AVI:n tai Valviran lupa ympärivuorokautisen sosiaalipalvelujen tuottamisesta, AVI:n tai Valviran todistus yksityisten sosiaalipalveluiden antajien rekisteriin kuulumisesta, AVI:n tai Valviran todistus yksityisten terveyspalveluiden antajien rekisteriin kuulumisesta, Esiopetussuunnitelma, Henkilöstöluettelo (vakanssit, nimikkeet ja koulutustiedot), Hygieniakäytännön kuvaus, Kielitodistus, Kiusaamisen ehkäisyn suunnitelma, Kunnan toimielimen tai sen määräämän viranhaltijan lausunto, Kuvaus toimipaikan välinehuollosta, Laitteiden kelpoisuustodistus, Lääkehoitosuunnitelma, Muut palvelualuekohtaiset edellytykset, Oikeus ammatin harjoittamiseen, Omavalvontasuunnitelma, Omavaraisuustodistus ja todistus ulosottorekisteristä, Palvelukohtaiset sopimusehdot, Palvelukuvaus, Pankin tai luottotietoyhtiön antama talous- ja luottokelpoisuusraportti, Pelastussuunnitelma, Pelastusviranomaisen lausunto, Poistumisturvallisuusselvitys, Rakennusvalvonnan viranomaisen lupa, Rekisteriseloste, Selvitys henkilötietolain 32§ edellyttämien toimenpiteiden toteuttamisesta, Selvitys saaduista julkisista tuista, Tilojen kelpoisuustodistus, Tilojen pohjapiirustus ja käyttösuunnitelma, Toimintakertomus, Toimintasuunnitelma, Turvallisuussuunnitelma, Varhaiskasvatussuunnitelma, Vastuuhenkilön tai muun henkilön tutkintotodistus, Vuokrasopimus, Yel-vakuutustodistus, Yhtiöjärjestys, -sopimus, tai selvitys yhteisön tai säätiön säännöistä, Ympäristöterveydenhuollon viranomaisen lausunto (yhteensä 37 asiakirjapyyntöä).

Myönnetään. Lista on täyden palvelun paketti. Sote-yrittäjät tulevat tutuksi usean yllämainitun dokumentti- ja selvityspyynnön kanssa. Itse laskin, että meidän kotisiivouspalveluistamme on tähän mennessä toimitettu lähes 40 sivua erilaista asiakirjaa, selvitystä ja liitettä.

Mikä mättää? Sote-yritykset tuottavat voittoa

(Julkaistu Uusi Suomi 7.1.2017)

Sosiaali- ja terveysyritykset (sote) tuottavat taloudellista voittoa osakkailleen. Miten tämä voi olla mahdollista? Nimittäin liikevoitollehan ei pitäisi olla tilaa, sillä sosiaali- ja terveysasiat vaativat aina saman määrän henkilökuntaa, resursseja ja toimintatavatkin ovat identtiset. Tai siis, näin ajatellee Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri​n (HUS) toimitusjohtaja Aki Lindén, jonka mukaan täydellisten markkinoiden teoria ei päde terveydenhoitoon (Kauppalehti 2.1.2017).

Mielipidekirjoituksessaan hän moittii potilaan valinnanvapausmahdollisuutta, sillä “tuotteet ovat vaikeasti hahmotettavia, ja potilas-asiakas on heikossa asemassa tuottajiin verrattuna”. Samalla hän epäilee, että valinnanvapaus johtaisi ylihoitoon, verovarojen väärinkäyttöön ja kermankuorintaan. Ei huoli aiheeton ole, mutta sitä ei voi käyttää valinnanvapauden kumoamiseen. Muiden moittimisen sijaan HUS-sairaanhoitopiiri voisi miettiä millä tavalla ”julkisen terveydenhuollon, erityisesti yliopistosairaaloiden ja keskussairaaloiden, taso on korkea ja toiminta on tehokasta”. Olisiko liikaa pyydetty, jos asiakkaat voisivat arvioida avoimesti asiaa eri toimijoiden välillä?

Perinteisessä organisaatiossa kaikille löytyy tarkoitus, paikka ja johtaja. Vain asiakas voi häiritä näin hienoa rakennelmaa

Ruotsissa halutaan rajoittaa voittoa, mutta ei itse valinnanvapautta

Saavatko sote-yritykset tuottaa liikevoittoa? Ruotsissa laadittiin mielipidetiedustelu (2.11.2016), jonka mukaan suurin osa (53 %) haluaisi rajoittaa voitontekoa ja 27 prosenttia kieltää sen kokonaan. Tästä innostuneena eräs suomalainen demarikansanedustaja näki blogissaan, että kysely osoittaa Ruotsin valinnanvapauden epäonnistuneen. Väite on liioiteltu.

Ruotsissa ei käydä keskustelua itse valinnanvapaudesta, koska sille on selkeä kansan enemmistön tuki. Sen sijaan keskustelua käydään siitä, että markkinoita hallitsevat suuret sote-yritykset ja, että monet niistä ovat kansainvälisesti omistettuja. Markkinoita halutaan avata pienemmille toimijoille ja rajoittaa voitontekoa. Asiasta on käyty useamman vuoden ajan keskustelua, mutta mitään konkreettista sille ei olla tehty – huolimatta siitä, että vallassa on vasemmistovihreä hallitus. Mistä homma kiikastaa?

Puretaan asiaa. Ruotsalaisten kuluttajien valinnoista kertoo jotain se, että voittoa tavoittelemattomat (non-profit) organisaatiot ovat saaneet ainoastaan kahden prosentin osuuden markkinoista. Mistä on kyse? Eikö kuluttajien pitänyt valita se eettisesti kestävin ratkaisu? Nähtävästi ei. Kuluttajat haluavat itselleen palvelua, eivät organisaatiota.

Uusi organisaatio katsoo itseään asiakkaan silmin. Häntä palvelevat ihmiset, eivät organisaation alimmat portaat.

Miksi sote-palvelu on aivan normaalia palvelua?

HUS-pomo Lindén on väärässä. Sote-palvelut eivät älä omassa maailmassa. Siellä pätevät aivan samat säännöt kuin muissakin palveluissa – asiakas päättää, ei organisaatio. Juuri viimeksi mainittua perinteisen julkishallinto-organisaation (ja miksei myös vanhanaikaisen pyramidihierarkialla toimivan yrityksen) on mahdoton käsittää. Palvelua tarkastellaan ikään kuin se olisi kakkosnelonen lankku – kerran tehty ja se on hyvä. Ei. Palvelu on jatkuva prosessi, jossa asiakkaan mieltymykset ja tarpeet muuttuvat jatkuvasti. Mikäli et pysy mukana, olet pian entinen organisaatio.

Miten sote-palvelut ovat ratkaistu yksityisissä yrityksissä? Talouselämä (31/2016) listasi useamman syyn onnistumisiin, joista nostan muutamaan. Ensinnäkin yksityisillä on matalampi hierarkia, jossa asiakasrajapinnassa toimivilla on riittävät valtuudet. Asiakasta varten voidaan muodostaa hoivatiimi. Toiseksi ennaltaehkäisy on todettu halvemmaksi ja tehokkaammaksi. Asiakkaista alkukartoitukset, hoitosuunnitelmat ja ohjeet hoivahenkilökunnalle. Tietotaito monistetaan, eikä pyörää keksitä joka kerta uudestaan. Kolmanneksi, asiakas ohjataan hoitoon nopeasti ja erilaiset hoitopolut ovat jo valmiiksi mietittynä.

Pöö! Sosiaali- ja terveyspalveluiden valinnanvapaudessa ei ole mitään pelättävää. Liikevoitot syntyvät, mikäli asiakasta palvellaan tehokkaammin, edullisemmin ja yksilöllisemmin. Tähän ei ole oikotietä.