Takaisin asiantuntijoiden 12 maakuntaan?

(Julkaistu Uudesssa Suomessa 21.12.2017)

Hallitus ilmoitti sopineensa (20.12.2017), että asiakassetelin velvoittavuus ei tule koskemaan erikoissairaanhoidon palveluita. Tämä merkitsee, että asiakas, kunta ja/tai maakunta ei saa jatkossakaan valita itselleen sopivinta erikoissairaanhoitoa, vaan asiakkaalle osoitetaan julkisen sektorin tuottama palvelu. Samalla kilpailulta säästyi merkittävä osa terveyspalveluita, mikä sementoi nykytilanteen ja hankaloittaa rakenteellisten säästöjen saavuttamisen.

Mistä säästöt olisivat syntyneet? Suomen Yrittäjien selvityksen mukaan palveluseteleillä (asiakasseteleillä) tuotettu palvelu on 20 prosenttia edullisempaa verrattuna kuntien omaan tuotantoon. Samaan aikaan erikoissairaanhoidolle ei löydy mitään kilpailullista kirittäjää tai vertailukohtaa. Sairaanhoitopiiri lähettää laskun ja kunta maksaa – vastuu on ”jossakin”.

Asiantuntijat: 12 maakuntaa

Erikoissairaanhoidon jättämistä pois valinnanvapaudesta on perusteltu julkisuudessa ”asiantuntijoiden lausunnoilla”. Viimeksi mainitut olivat lähinnä julkisen sektorin leipää nauttivia, joiden omat edut olivat uudistuksessa vaarassa. Mikäli kuitenkin haluamme uskoa asiantuntijoita, niin samalla voitaisiin miettiä sote-kokonaisuutta laajemminkin.

Virkamiesselvityksen mukaan (5.11.2015) sosiaali- ja terveyshuollon näkökulmasta 12 maakunnan ratkaisua voitaisiin pitää parhaana. Ehkäpä kuuntelisimme myös tässä asiantuntijoita?

Kirjoittaja sosiaalialan yrittäjä sekä Helsingin sosiaali- ja terveyslautakunnan jaoston jäsen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *